Tilaa RSS


Kauhee moka



saaristo open

Eilen oli Saaristo open tossa ihan naapuri rannalla ja tänä vuonna olinkin sitten saanut sinne pressin. Ei muuta kuin heti porttien auettua pelipaikalle, ekana esiintymässä oli kaarinan oma bändi Kaapeli joka lämmitteli tässä vaiheessa melko vähäistä yleisöä. Menneisyyden Vankien esiintymisen aikana alkoi olla jo porukkaa aika kivasti ja oli vielä kelpo keli kuvailla eikä tarvinnut vielä herkkyyksiä nostella älyttömästi.

Bändien kuvauksessa on usein niin että määrä korvaa laadun ja niin nytkin kuvasin aika paljon ja jossain kohtaa kortti täyttyi ei muutakuin uusi kortti taskusta ja formatointi ja kuvaus jatkuu… No se toistui muutaman kerran kun jossain kohtaa ihmettelin kortteja ja saldoa. EI PERKELE mä olen formatoinut sen ensimmäisen kortin ja kuvannut sen päälle. Olin niin kypsä että aattelin myydä kamerat ja lopettaa koko kuvaamisen, näin ei voi tapahtua en vieläkään ymmärrä missä kohtaa sähläsin sen, mutta lopputulos on kuitenkin se että Kaapeli, Menneisyyden vangit ja muut kuvat on bittitaivaassa.

Alkuperäinen kuvauskaveri päättikin olla osallitumatta niin ei sitten voinut turvautua hänenkään kuviin, onneksi vaimoon voi luottaa sillä hän kuvasi siellä kanssa ja otin häneltä kuvat kahdesta puuttuneesta bändistä

Käsittämätön moka jota ei voi vieläkään hyväksyä.
lisää kuvia TÄÄLLÄ




 


Sussa kirjoitti 04.07 2010.

Onneks mokasit munkin puolesta. Mä luin tän sun jutun ja olin niin kauhuissani, etten unohtanu ite :) Hyvvää reissua teille <3


Kultakurkku kirjoitti 02.08 2010.

Hyvä Vaimo :)


Commenting is not available in this channel entry.