Tilaa RSS


myrskyä ja huolenaiheita



myrsky

Viikonloppu mökillä vaimon kanssa, perjantaina oli sen verran “vahvat” ravut että meinasi aamukin siirtyä pitkälle päivän puolelle. Lauantaina tosiaan päästiin pitkästä aikaa seuraamaan myrskyn ja ukkosen lähestymistä ja mahti ukkonen siitä tulikin tarkoitus oli kuvata sitä kunnes tajusin että kalusto on siinä sateessa minua enemmän vaarassa vaurioitua joten hakeuduin itsekkin sateen suojaan, vaimo olikin jo sisällä sähköt kytkettynä pois ja ovi tiukasti lukossa :). No kaikesta huolimatta loisto viikendi taas kerran ei kuvia, mutta muuten oli loistavaa.

12.8 alkaa taas Turussa taiteiden yö ja hieman huolestuttaa ihan tulevana kulttuuripääkaupungina tuleva juhla ja ennenkaikkea valokuvauksen puolelta, nykyinen kuvatarjonta on niin suurta että kaikki jotka kyseiseen häppeniin osallistuu omillaan kuvillaan hakee jotain niin erikoista että katsojan on jo vaikeaa löytää sanomaa ?. Eniten olen huolissani niin sanotusti valokuvakoulutuksen tasosta ja sieltä valmistuvien ammattiosaamisesta, on varmasti hyviä kouluja ja kouluttajia mutta sitten on mielestäni myös heikompia ja hieman huolestuttaa niiden vaatimukset linkistä voi jokainen itse tulkita onko tuo mielestänne riittävä taso. Ja nyt varmaan saan helvetillisen vastalause rypäyksen kun olen uskaltanut arvostella koulutusta ja tulevia kuvaajia, ja ennenkuin aloitatte arvostelemaan mun kuvia niin muistutan että tämä on itselleni ihana harrastus enkä tavoittele siitä koskaa mitään muutakuin itseleni mielihyvää joten se siitä. Uskon että useamammasta paikasta valmistuu hyviä kuvaajia mutta henkilökohtaisesti toivoisin kovempaa ammattikoulutusta valokuvaus on vaativa ja rankka ammatti.

Sitten vielä yhdestä tärkeästä asiasta haluan muistuttaa joka oheinen blogi tekee paremmin kuin itse osaan asian tuoda julki.

Olen taas koittanut jatkaa viikonkuvaa ja koitan mahdollisuuksien mukaan päivittää sitä viikottain. Päätän raporttini täältä tähän.




 


Commenting is not available in this channel entry.